torstai 25. elokuuta 2016

Salaperäistä postia ja sateenkaarisukkaa

Ilmoittauduin nyt mukaan kolmatta kertaa Salainen Neuleystävä-rinkiin , jossa omaa paria ilahdutetaan syksyn kuluessa neljänä kuukautena neuleaiheisella paketilla parin omat neulemieltymykset ja kunkin kuukauden teemat huomioiden. Minulle sattuikin nähtävästi varsin vikkelä pari, sillä ensimmäinen yhteydenotto odotti minua postilaatikossa tänään. :) Kirjekuoresta löytyi hauska sadonkorjuu-aiheinen kortti ja kortin välistä tipahti myös kaksi parsinneulaa sekä pienen pieni made with love-merkki. Korttiin kirjoitettu viesti oli alusta loppuun oikein mukava enkä malta olla mainitsematta, kuinka hyvä mieli tuli siitäkin, että parini kehui muutamien blogissa näkemiensä kuvien perusteella neulekäsialaani kauniiksi. Kiitos Salainen Neuleystäväni ensimmäisestä yhteydenotostasi, joka toi hyvän mielen ja mukavasti pientä jännityksen kutinaa vatsan pohjaan. :) Äläkä turhaan jännitä pakettien kokoamista, sillä olen aivan varma, että tulen ilahtumaan niistä kovasti. Ja mitä parsinneuloihin tulee, olen kanssasi samoilla linjoilla - niitä ei voi olla koskaan liikaa, jostain syystä tuntuvat olevan meillä katoava luonnonvara, mihin lie aina joutuvat...  


Samaan syssyyn laitan kuvan vielä yhdestä kesän aikana valmistuneesta sukkaparista. Malli on Niina Laitisen April Socks ja lankana viime kesänä Cittarin alelaarista mukaan tarttunutta seiskaveikkaa.

 

11 kommenttia:

  1. Mukavaa syyskesää ystävä!
    Ekat aatokset luotu paketin kasaukseen. Mutta hädällä ei hyvä tule. Ajatus on kuitenkin tärkein :)
    Kuulumisiin Sny32

    VastaaPoista
  2. Oi voi, kylläpä vain on jännä syksy tiedossa. Innolla tosiaan odotan, mitä mukavaa mahdatkaan minulle keksiä. Kuulumisiin! ;)

    VastaaPoista
  3. Niin ja mukavaa syyskesää sinullekin Sny! Juuri tämä syyskesä on muuten lemppariaikaani kesästä. Maisemat täällä maaseudulla peltojen läheisyydessä ovat upeat varsinkin juuri ennen puintia.

    VastaaPoista
  4. kaunis muistaminen.

    Todella kauniit sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukavalla tavalla lähti tämä SNY-syksy liikkeelle. Kiitos sukkakehuista!

      Poista
  5. Kauniit sukat! Pirteän kortin olet saanut. Mukavaa SNY-kierrosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortti oli tosi pirteä kyllä. Kiitos, saako toivotella kiitos samoin - oletkos sinä tänä syksynä SNY-kierroksella mukana?

      Poista
    2. Pakko olla; jäin koukkuun tähän touhuun :).

      Poista
  6. Pirteä aloitus ja kauniit ja iloiset sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa SNY-kierrosta sinullekin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)