tiistai 18. lokakuuta 2016

Lokakuun SNY-paketti - Fantastico!

Eilen töiden jälkeen sähköpostiin oli tullut lokakuun SNY-paketin lähetystunnus ja täytyihän jännityksellä odotettu paketti lähteä hakemaan, kun saimme miehen kanssa lapset yöpuulle. Ja kyllä vain kannatti poistua kotoa ja asiasta tehden ajella postiin pakettia noutamaan!


Paketista paljastui muhkea kerä Regian 6-säikeistä Fantastico color-lankaa, josta parini toivoi minun neulovan sukat itselleni. Värisävyt miellyttävät minua kovasti ja aivan kädet jo syyhyäisivät päästä neulomaan lankaa, joka onkin minulle uusi tuttavuus. Paketissa oli myös kolme kerää ihanan pehmoista Novitan Woolia, josta kaksi kerää oli kieputeltu huolellisesti tehtyyn taikapalloon. Taikapallo kätki sisäänsä vielä hieman lisää lankaa, sillä siellä oli ruskan värinen vyyhti Mini-Väinämöistä. Niin paljon kuin olenkin Väiskiä nähnyt hehkutettavan blogeissa, en ole tullut kokeilleeksi sitä, mutta nyt siihen tarjoutui mahdollisuus, voisin ehkä ottaa parini vinkistä vaarin ja neuloa itselleni raidalliset lapaset. :) Nuo pienet värikkäät kuutiot ovat Fimo Soft-askartelumassaa(?), josta voisin tyttöjen kanssa jotain kivaa työstää. Lisäksi kaksi rullaa jouluaiheista teippiä sekä silmukkamerkkien näpertelyyn "siimaa" ja lankakerän mallisia aihioita. Niin ja kiva, sydämenmallinen avaimenperä, jossa toinen puoli huovutettu sekä parsinsieni.


Lisäksi paketissa oli aivan ihana ja juuri minulle sopivan kokoinen pipo, kuten kuvasta näkyy. Tämä pipo tulee kyllä kovaan käyttöön, ihastuin tähän kovasti, sillä tässä on tosi kivat värit ja tämä on sopivan napakka ettei valahda silmille.

Kiitos jälleen Salainen Neuleystäväni, paketti oli jälleen enemmän kuin onnistunut ja voi vain hämmästellä, kuinka "minun näköisiä" paketteja osaatkaan minulle kokoilla! <3 Keskeneräisistä neuleista sen verran, että viime paketista saamastani petroolista Langin langasta on toinen sukka jo teräosassa, joten toiveita on, että saan pian esitellä sukat täällä.;)  
   

8 kommenttia:

  1. on kyllä huippu ihana paketti. Ja kaunis pipo mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä, kiitos kommentista. :)

      Poista
  2. Oi mikä paketti! Pipokin kaunis kuin karamelli. t. jonkun toisen SNY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pipo on tosi ihana, lanka pehmoista alpakkaa. :)

      Poista
  3. Oikein kiva paketti. Tuo Väinämöinen on aivan ihanan värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykästyin kovasti tuohon väriin, ruska on kuvaava väri tuolle langalle. :)

      Poista
  4. Mukavaa kuulla, että löysit itsellesi mieluista paketista jälleen. Pipokin tykkää kun pääsee tositoimiin :)
    Lämpöisiä ajatuksia toivottelee Sny 32

    VastaaPoista
  5. Paketti oli kaikin puolin todella mieluinen, kiitos vielä kerran kovasti ihana Snyni ja mukavia syksyisiä päiviä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)