keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Sny-syksyn päätös - nyt tuli joulu!


Toissa päivänä sain viestin saapuneesta paketista ja heti töiden jälkeen kiiruhdinkin hakemaan odotetun Sny-kierroksen päätöspaketin. Vaikka paketin avaamisesta on kulunut jo kaksi päivää, en ole vieläkään oikein selvinnyt siitä - niin mykistävä paketti oli, kuten kuvasta näkyy. Varmaan samasta syystä en saanut kuvaa edes oikein päin. Paketissa oli lankaa - paljon. Kerä itseraidoittuvaa Alizea, kahden kerän verran Hjerte Garnin sukkalankaa sekä pinkkiä ja kauniin sinistä Linien Timona lankaa - kolme kerää kumpaistakin. Kaikki langat olivat todella ihania ja mieluisia eikä tuo pinkki ole liian vaalea, 4-vuotias tyttäreni kävi jo paketin äärellä ihastelemassa juuri noita pinkin vaaleanpunaisia keriä, joten lienee selvää, että tytöt haluavat jotain juuri niistä. :) Lankojen lisäksi paketissa oli Marimekon orava piparimuotti, tulitikkurasia, tiskirätti ja maatuska-aiheinen silmukkamerkki. Lisäksi parini oli tehnyt itse värikkään kynttilän ja neulonut minulle upeat sukat, jotka molemmat tekivät suuren vaikutuksen ja lämmittivät sydäntä! Ihania ja onnistuneita paketteja on minulle syksyn mittaan koonnut blogiton Aikku.

Kauniit kiitokset ihanista paketeista, joiden sisällöistä tulee olemaan paljon iloa pitkään. Oikein hyvää joulua sinulle ja perheellesi Ystäväni! <3 
   

6 kommenttia:

  1. Sukkia myöten kaunis ja ihana paketti.

    VastaaPoista
  2. Oikein mukavaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi.
    Kiva että tämäkin paketti onnistui sinua kovasti ilahduttamaan. Syksyn aikana kotiin parhaani mukaan löytää sinulle lankakeriä joita mahdollisesti et olisi vielä ennättänyt aiemmin testailla. Ilo on molemminpuolinen �� Mukavia neulehetkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten todettua, onnistuit tavoitteessasi täydellisesti ja lähettämistäsi paketeista on iloa pitkäksi aikaa. Yritän tässä talven edetessä saada puikoille myös tämän joulukuun paketin lankoja. ;) Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

      Poista
  3. Upea jouluinen paketti.
    Mitä herkkuja!

    VastaaPoista
  4. Ruiskaunokki, Red Dragon ja mustakissa: teidän kommentteihin ei ole mitään lisättävää. Paketti oli ihana ja upea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)